lauantai 16. lokakuuta 2010

Pronssinen Jättiläinen: Doc Savage

Marko Ikäheimo


Aluksi varoitus kaikille Doc Savage -asiantuntijoille. Tämä juttu on kirjoitettu kuunneltuani ensimmäisen Savagen seikkailuista. Luvassa on siis erittäin subjektiivinen ja todennäköisesti epäreilu näkemys aiheesta. Taustatietojen puutteellisuus ei ole minua ennenkään hidastanut.

Yleisnero rikollisten kauhu

Clark Savage junior, tai ystävien kesken Doc on kansainvälinen seikkailija, jonka pyhänä tehtävänä on puolustaa oikeutta ja rankaista pahantekijöitä. Alkujaan hänellä pyörii mukana viisi apuria, kaikki oman alansa huippuneroja. Docin kyvyt ylittävät kuitenkin määrättömästi heidän taitonsa. Doc ei ole kuitenkaan saanut kykyjään syntymälahjana, vaan hänen isänsä on koulinut häntä lapsesta saakka oman työnsä jatkajaksi. Doc harjoittaa vielä aikuisenakin päivittäin kaksi tuntia ruumistaan, aistejaan ja mieltään, jotta ne pysyisivät äärimmäisessä huipputerässä. Sankarimme on niin huippuun treenattu, että edes sade ei pysty häntä kunnolla kastelemaan! Minkähänlaisilla harjoituksilla tuollaiselle tasolle pääsee?

Docin ei tietenkään tarvitse paljain käsin konnia kurmottaa. Clark Savage vanhempi pisti aikoinaan koko huomattavan omaisuutensa rikoksien torjunnassa tarpeelliseen välineistöön. Docilla onkin käytössä kiitettävä arsenaali huippunykyaikaisista lentokoneista (matkanopeus ainakin 200 mailia/h!) veneisin, erilaisista laboratorioista ja aseista puhumattakaan. Eikä pojan koulutuksessakaan ole kitsasteltu. Kuten nimikin viittaa, Doc on huippuluokan lääkäri ja kirurgi sekä huippunero kemiassa, sähkötekniikassa ja arkeologiassa. Onpa hän ehtinyt hankkia täydelliset juristinkin tiedot.

Tässä mitään motiiveja tarvita

Doc Savage aloitti seikkailunsa 30-luvulla pulp-lukemistoissa. Maailma on virkistävän mustavalkoinen, eikä gangsterien kuvaamiseen tuhlata turhaan harmaan sävyjä. Pahoilta pojilta pistetään myös henki pois melko surutta. Kuvaan kuuluu tietysti sekin, että poliisi ei kysele Docin tekemisten perään, vaikka pilvenpiirtäjässä olevasta toimistosta sattuisi kadulle lentämään silloin tällöin joku keskiamerikkalainen konna. Hauskana aikakautensa kuvana Doc Savage on jättiläinen, koska on ihan peräti 180-senttinen!

Aikakauden henki näkyy myös naiskuvauksessa. Tarinoiden naishahmot ovat luonnollisesti tyrmääviä ilmestyksiä, jotka yhtä luonnollisesti retkahtavat päähenkilöön. Mutta ei Docilla ole aikaa tytöille, ainakaan ensimmäisessä tarinassa. Tämä "meitä oli raitilla poikia viis, oli tyttöjäkin, mutta me ei välitetty niist" -meininki menee tämän hetken lukijan näkökulmasta niin pitkälle, että äkkinäisempi voisi jo ruveta epäilemään Docin ja kumppaneiden suhteiden todellista laatua.

Doc ja muut aikakautensa sankarit

"Mies pronssista" saattaa kuulostaa hämäävästi tutulta luonnehdinnalta. Eikä ihme, kun mukaan lisätään vielä se tosiseikka, että Docilla on jossakin arkisella alueella ikioma yksinäisyyden linnakeensa (Fortress of solitude) paljon ennen Teräsmiestä. Teräsmieheen verrattuna Savage on paljon maanläheisempi, eikä ole saanut kykyjään syntymälahjana. Teräsmiehen tavoin Savagen ympärillä pyörivä sakki vaikuttaa vähän turhalta, sillä Doc osaa kuitenkin kaiken heitä paremmin.

Muista Doc Savagen aikakauden tuotoksista mieleen tulee ainakin The Shadow ja Lensmen, vaikka viimeksi mainittu ei kai täysin lukemistopulpin tunnusmerkkejä täytäkään. Doc ei arkaile pistää pahoja kavereita autuaammille rötöstelykunnaille (yleensä paljain käsin), mutta hän ei ole kuitenkaan samalla tavalla synkkä kostaja kuin The Shadow. Leather Lensmen-sarjassa puolestaan on vähän liikaa koppalakkeja ja kiiltäviä nahkasaappaita, että sitä voisi nykyään enää irvistelemättä lukea.

Doc Savagea eniten kirjoittanut Lester Dent oli ilmeisesti varsin hyvin perillä tieteestä ja tekniikasta. Dentin tarinoissa vilisee kieltämättä varsin fantastisia keksintöjä, mutta yleensä ne eivät ole aivan hihasta tempaistuja.

Uvula audio

Tutustuin Doc Savageen Uvula audion kautta. Kyseisen sivuston yhtenä puuhamiehenä toimii Jim Campanella, joka tunnetaan myös Starshipsofa -podcastin tiedeuutisista. Uvulan sivuilta löytyy muitakin klassisia sf-tarinoita podcasteina H.P. Lovecraftista E.E. Doc Smithiin. Podcasteina voi tilata myös muita tarinoita, esimerkiksi P.G. Wodehousen Jeeves-tarinoita siellä näyttäisi olevan usempiakin. Doc Savage-tarinan äänenlaatu oli alussa hieman horjuvaa, mutta petraantui huomattavasti myöhemmissä osissa. Alun pienet tekniset ongelmat eivät haitanneet merkittävästi tarinan tempaistessa heti kättelyssä mukaansa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti