sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Walt Disney: Nalle Puh (1977)

Riitta Niemistö


Olen ostanut Nalle Puhin jo vuosia sitten Lontoosta VHS-kasettina. Ajatus suomeksi puhutusta tuntui suorastaan kammottavalta. Kun Nalle Puh oli luettu, päätin näyttää elokuvan pian viisi vuotta täyttävälle pojalle ja tulkata kriittiset osat puheesta. Hyvin poika elokuvaa seurasi; vasta loppupuolella kiinnostus herpaantui.

Nykyään lastenosastoilta löytyy paljonkin Nalle Puh -DVD:itä, mutta tätä klassikkoelokuvaa en ollut nähnyt. Siksi en uskaltanut pojalle suomeksipuhuttua luvata, mutta kun sitten sellainen löytyi, niin pojan silmät alkoivat loistaa. Suomeksi puhuttu jaksettiin katsoa alusta loppuun. Ei tuo Pekka Lehtosaaren ohjaus yhtään hassumpi ole, vaikkei se alkuperäisille äänille pärjääkään.

Nalle Puh koostuu kolmesta lyhytelokuvasta (Nalle Puh ja Hunajapuu (1966), Nalle Puh ja Tuulinen päivä (1968), Nalle Puh ja Tiikeri Kans! (1974)), mutta elokuvasta toiseen siirrytään saumattomasti. Minusta tässä elokuvassa alkuperäisen kirjan henki on säilynyt hyvin, vaikka hahmoja ja tapahtumia onkin disneystetty. Tapahtumat ovat saaneet lisää vauhtia, hahmot ovat muuttuneet sarjakuvahahmoiksi, ääriviivat ovat terävämmät ja hahmojen vallitsevat luonteenpiirteet voimistuneet. Muutos ei ole sen enempää hyvään kuin huonoon suuntaan, se vain on.

Kahdenlaisia pehmoleluja

Ainakin Britanniassa on myynnissä kahdenlaisia Nalle Puh -pehmoleluja: E. H. Shepardin alkuperäispiirroksiin perustuvia, sekä Disney-hahmoja. Tämän ei kannata antaa hämätä, jos haluaa Disneyä boikotoida. Molempia myy Disney, koska A. A. Milnen perikunta on Nalle Puhin oikeudet Disneylle myynyt. Cristopher Robin Milnellä ei ollut kani- tai pöllölelua, vaan nämä hahmot perustuvat lähimetsikössä asuneisiin eläimiin. Elokuvan Risto Reippaan makuuhuoneesta Kani ja Pöllö löytyvät. Eikä Disney ole malttanut olla tekemättä myös alkuperäiskuvituksiin perustuvia Kani ja Pöllö -leluja.

Christopher Robin Milnen pehmolelut viettävät vanhuudenpäiviään newyorkilaisen kirjaston vitriinissä. VHS-kasetilla on ennen elokuvaa pieni esittely, jossa nämä pehmolelut näytetään. Elokuvassa tarina alkaa Risto Reippaan makuuhuoneesta ja siellä siis onkin hyvin toisen näköisiä leluja.

Vaikka Nalle Puhista pidän eniten nimenomaa kirjana, tykkään myös tästä elokuvasta kovasti. Se on hauska, se on vauhdikas ja silti herttainen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti