keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Sherlock (2010 -)

Marko Ikäheimo


Aloin juuri kuuntelemaan Alkuperäisiä Sherlock Holmesin seikkailuja äänikirjoina. Vaikka Conan Doylen klassiset tarinat tunnetaan pääasiassa tieteellisen metodin tuomisesta lajityyppiin, ne ovat kuitenkin ennen kaikkea seikkailuja. Ensimmäisen tarinan hirvittävä mormonisalaliitto on vielä melko huvittava kehitelmä, mutta sen jälkeen meno tiukentuu merkittävästi. Jonkin verran dekkareitakin harrastaneena hämmästyin taas kerran siitä, miten moni klassinen juoni-idea näistä tarinoista löytyy. Osittain tämä hätkähdyttävä modernius jää (kieltämättä varsin viehättävän) ajankuvan varjoon.

Tätä mieltä olivat myös englantilaiset käsikirjoittaja/tuottajat Steven Moffat ja Mark Gatiss, jotka päättivät tuoda mestarisalapoliisin seikkailut tälle vuosituhannelle.

”Ei voi toimia, vai voiko sittenkin?”

Täytyy tunnustaa, että minulla oli melko vahvoja ennakkoluuloja tätä projektia kohtaan. Lopputulos on kuitenkin hämmästyttävän, etten sanoisi häkellyttävän, hyvä. Benedict Cumberbatchin Holmes on juuri oikealla tavalla normaalin ulkopuolella. Ensimmäisessä tarinassa Holmes määrittelee itsensä termillä ”High functioning sociopath”. Roolihahmossa on juuri sama sekoitus äärimmäistä älyllistä kapasiteettia yhdistettynä kyvyttömyyteen ymmärtää kanssaihmisten mielenliikkeitä. Onneksi Watsonistakaan ei ole tehty täydellistä toopea, mikä on ollut joidenkin versioiden kompastuskivenä. Holmes tarvitsee Watsonia ankkurikseen, jotta ei luiskahtaisi tyystin vieraisiin ulottuvuuksiin.

BBC on tehnyt tähän mennessä kolme 90 minuutin jaksoa Sherlockia. Jaksojen juonet seuraavat jossakin määrin klassia Holmes-tarinoita. Tosin käsikirjoittajat tekivät tietoisen postmodernin ratkaisun, ja määrittelivät kanoniseksi Holmes-tietoudeksi aivan kaiken Baker Streetin neron seikkailuista kirjoitetun ja filmatun materiaalin. Sherlockin tarinoista paistaa lävitse käsikirjoittajien perusteellinen kunnioitus alkuperäisiä tarinoita kohtaan. Ensimmäisessä jaksossa muun muassa tarjotaan looginen selitys sille, miksi Conan Doyle kirjoittaa ensimmäisessä tarinassa Watsonin haavoittuneen Afganistanissa palvellessaan jalkaan, mutta myöhemmissä tarinoissa vamma onkin hartiassa. Myös uuden sarjan Watson on haavoittunut Afganistanissa. Käsikirjoittajat tajuisivat, että alueella käydään käytännössä vielä samaa sotaa.

Ennakkoluulotonta teknologian hyväksikäyttöä

Sherlock käyttää kekseliäästi hyödykseen nykytekniikan mahdollisuuksia tv-tekniikassa. Matkapuhelimeen lähetetty viesti saattaa nousta katsojalle konkreettisena tekstinä ulos laitteesta roolihahmon lukiessa sitä. Myös Holmesin ajatusprosesseja on joissakin tilanteissa visualisoitu mielenkiintoisella tavalla. Minusta vaikutelma on kiehtova, mutta mahdollinen kääntäjä ei ehkä niinkään osaa tällaista kikkailua arvostaa.

Sarjalla on myös oma kotisivunsa: The science of deduction. Tyylille uskollisesti Sherlock Holmes postailee sivustolle arvoituksia ja keissien taustatietoja kommentoiden samalla sivuston seuraajien tekemisiä melko töykeästikin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti