Riitta Niemistö
Ensimäinen koskaan näkemäni elokuva oli 101 dalmatiakoiraa Tampereen Kinopalatsissa. Se on edelleen myös ehkä paras näkemäni elokuva. Poikamieselämän tylsyyttä, kohtaaminen puistossa, koiranpentujen syntymä, koiranpennut katsomassa telkkaria, hämyhaukku yli Lontoon ja ennen kaikkea Kersantti Tapsu, joka hoitaa hommansa rutiinilla. Kaikki toimii. Walt Disney itse ei tästä elokuvasta erityisemmin perustanut, koska siitä puuttuu perusdisneymäinen romantiikka ja söpöily. Hän arvosti enemmän Prinsessa Ruususen tyyppisiä tarinoita.
Prinsessa Ruususen arvostelulla on kunnia olla vanhan Kalaksikukon arvostelu numero 1. Päätoimittaja on myös toisen Disney-leffan arvostellut Vanhaan Kalaksikukkoon:
Lilo & Stitch
Prinsessa Ruusunen
Mikähän siinä muuten on, että Disneyn klassikko-leffojen pohjalta on pakko vääntää tylsiä TV-sarjoja? Tiistaina alkoi kakkosella kello viiden lähetyspaikalla, ennen Pikku Kakkosta, Viidakkokirja, Mowglin ja kumppaneiden uusia seikkailuja. Se osoittautui niin jännittäväksi, että vajaata parivuotiaan tytön piti tulla äidin syliin. Eihän tuon tarvitsisi vielä telkkaria ollenkaan katsoa ja taitaa Viidakkokirjan katsominen jäädä yhteen kertaan. Alkuperäinen Viidakkokirja katsottiin äskettäin pojan kanssa ja siinä oli ihan riittävästi jännitystä viisivuotiaallekin.
Tarkemman tarkastelun mukaan tiistainen Viidakkokirja -sarja olisi intialainen perustuisi Kiplingin kirjaan eikä suinkaan Disneyn elokuvaan. Pääsi sitten hahmojen ulkonäkö hämäämään. Mitenkäs sitä nyt näin...?
VastaaPoista