maanantai 18. huhtikuuta 2011

George Alec Effinger: A fire in the Sun

Arvosteltu versio: Audible äänikirja, pituus 12 tuntia 43 minuuttia, lukija Jonathan Davis

Marko Ikäheimo


A Fire in the Sun jatkaa Marîd Audranin tarinaa sarjan edellisestä osasta, When Gravity Fails. Entinen narkkari ja yleissluibaaja onkin yllättäen kulmakunnan rikollispomon, Friedlander Bayn, luutnantti. Mikä pahinta, Beyn mielestä on erittäin hyvä idea pistää Marîd paikalliseen poliisilaitokseen yhteyshenkilöksi. Eli yhtäkkiä sankarimme huomaakin olevansa kyttä! Turha kai mainitakaan, että vanhat kaverit Budayeenissa eivät tätä oikein sulata.

Marîd pistetään puoliväkisin oikean poliisin, Jirji Shaknahyin, pariksi. Tarkoitus olisi käydä jututtamassa Beyn kanssa kilpailevaa mahtimiestä, mutta eihän se tietenkään niin helppoa voi olla. Sitten kun mukaan sekoitetaan Friedlander Beyn sukulaisongelmat ja Marîdin hankaluudet oman äitinsä kanssa, niin johan soppaa riittää. Paitsi että kaiken päälle alueella riehuu taas kerran sarjamurhaaja. Tällä kertaa uhreilta on irrotettu elimiä, eri elimiä eri uhreilta.

A Fire in the Sun ei tunnu yhtä tuoreelta kuin When Gravity Fails. Kirjan elementit ovat melko samoja kuin ensimmäisessäkin osassa. Pääasiallinen mielenkiinto tarinassa syntyy siitä, miten päähenkilö sopeutuu perusteellisesti muuttuneeseen tilanteeseen. Marîd Audranin henkilökohtaisen kehityskertomuksen osana tämäkin kirja puolustaa paikaansa.

Taas kerran, Jonathan Davis lukijana tekee laatusuorituksen. Ammattimaisen lukijan vaikutusta osaa taas arvostaa, kun on vaihteeksi tutustunut amatööripuolenkin tarjontaan. Mutta siitä enemmän hieman myöhemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti