perjantai 28. joulukuuta 2012

Neal Stephenson: Snow Crash

Arvostelun pohjalla oleva versio: Audible äänikirja, pituus 17 h 8 min, lukija Jonathan Davis. Alkuteoksen julkaisuvuosi 1992.

Marko Ikäheimo


Joskus 2000-luvun alkupuolella Amerikan yhdysvallat on lopullisesti mennyt päreiksi. Kaikkialla on pikkuvaltioita, joiden hallintojärjestelmät toimivat samalla tavalla kuin nykyiset liikeketjut. Esimerkiksi mafialla on ympäri mannerta omia hallintoalueitaan, joissa perhearvot ovat todella kovassa kurssissa. Kuinka ollakaan, mafia pyörittää myös muun muassa pizzaketjua, jonka toimittamat pizzat on parasta olla perillä ajoissa, tai kuriirille käy kehnosti.

Kirjan alussa tapaamme päähenkilön, Hiro Protagonistin (kyllä, se todellakin on hänen nimensä), tällaisessa pizzakuskin hommissa. Toimitus ei mene ihan putkeen, mutta onneksi sentään henkikulta säilyy. Hiron varsinainen elämäntyö on tietojärjestelmissä, erityisesti virtuaalitodellisuuden suunnittelussa. Kirjassa tästä järjestelmästä käytetään nimeä Metaverse. Jollakin tavalla kuvioihin sekaantuu mystinen huume/virus nimeltä Snow Crash, joka näyttäisi toimivan sekä reaali-, että metatodellisuuden puolella! Kaiken lisäksi mukana pörrää jättiläismäinen motoristi Raven, joka onkin sitten todella paha kasvo.

Onko se nyt ihan oikeasti tosissaan?


Snow Crashin toiminnalliset osuudet ovat aivan käsittämättömän vetäviä. Sitten Stephenson vetää oppimestarin hatun päähänsä ja alkaa luennoimaan. Näiden osuuksien kanssa tulee lievästi epämukava olo. Periaatteessa Stephensonin rakentama maailmanselitys on varsin mielenkiintoinen (vaikka sitä jauhetaankin pitkääään). Jossakin vaiheessa mieleen hiipii epäilys, että kirjailija on häröteorioineen ihan tosissaan, sen verran monipolvinen tämä oppirakennelma on.

Kuten scifinkin suhteen tuppaa usein käymään, Snow Crashin ikä alkaa näkyä. Tapahtumia tallennellaan videokaseteille. Kuvaavinta on kuitenkin lähes lapsenomainen luottamus virtuaalitodellisuuden mahdollisuuksiin. Nykyteknologia ei ole vielä päässyt lähellekään niitä kuvitelmia, joiden 90-luvulla luultiin olevan jo aivan nurkan takana.

Aikoinaan Snow Crashia palvottiin uraauurtavana SF-teoksena. Aika ei ole ollut sille yhtä armollinen kuin vaikkapa William Gibsonin Neuromancerille. Kun pistää vähän pikakelausta luennointiosuuksille, Snow Crash on vieläkin todella vetävä tarina. Kirja on myös mielenkiintoinen ikkuna siihen tulevaisuuteen, jollaiseksi se 90-luvulla kuviteltiin.

Kirjan lukijan, Jonathan Davisin, suorituksia on tullut kehuttua ennenkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti