Mitä jos Kuun paikalla olisi joku planeetoista?

Marko Ikäheimo

Io9-sivulla tuli vastaan varsin pysättävä ajatusleikki. Siinä maasta otettuun valokuvaan laitettiin Kuun tilalle joku planeetoista. Jostakin syystä suuret kaasujättiläiset keskellä taivaankantta olivat aivan erityisen rätkäyttävä näky. Tietysti jos maapallo kiertäisi Jupiteria Kuun etäisyydellä, meillä olisi muitakin ongelmia kuin pelkkä jättiläisplaneetan näkemisen aiheuttama huimaus. Mutta ei nyt välitetä liikaa siitä, ja nautitaan huikeasta näkymästä.

Tässä on yksi niistä kesymmistä kuvista. Alkuperäinen löytyy täältä.

Jyrki Erra: Kaunasin sivut

Otava 2012 544 s.

Hannu Väisänen

Suojapaperissa Kaunasin sivuja verrataan Umberto Econ Ruusun nimeen, mutta minulle tuli mieleen Dan Brown ja Da Vinci -koodi. Myös Kaunasin sivuissa ollaan katolisen kirkon salaisuuksien jäljillä.

Kustaa II Adolfin tytär Kristiina tuli isänsä kaaduttua Ruotsin kuningattareksi 1632, mutta luopui kruunusta 1654, kääntyi seuraavana vuonna katolisuuteen ja muutti Roomaan kirjojensa kanssa. Siihen aikaan kirjat olivat paljon arvokkaampia kuin nykyään, joten ne kannatti viedä mukanaan Euroopan laidalta toiselle.

SUS! Keiteleen kesäteatterissa

Käsikirjoitus ja ohjaus: Kari Kankaanranta

Riitta Niemistö

Olipa kerran tyttö nimeltä Hilkka Puna, joka asui maalla. Talon pihapiirissä pyöri monenlaisia eläimiä: äärimmäisen söötti koira Räksy, kolme porsasta, pari lammasta ja sekä susia. Hilkka oli menossa isoäitiään tapaamaan, matkalla hän kohtasi yhden susista, jolla oli synkkä salaisuus: hän oli kasvissyöjä.

Clifford Simak: Ring Around the Sun

Arvosteltu versio: Kindle e-kirja, julkaistu Collanczin SF Gateway -sarjassa, alkuperäinen julkaisuvuosi 1953
 
Simakin Väliaseman arvostelu vanhassa Kalaksikukossa

Marko Ikäheimo

 

Kirjan päähenkilö, Jay Vickers, on kohtalaisen menestynyt kirjailija, joka ei kuitenkaan tunne kuulunvansa nyky-yhteiskuntaan. Kyse ei kuitenkaan ole normaalista taiteilijan maailmantuskasta, vaan hän ei todellakaan oikein kuulu muiden ihmisten joukkoon. Eipä sillä, myös yhteiskunnalla itsellään riittää ongelmia. Vuosikymmeniä jatkunut kylmä sota uhkaa muuttua todelliseksi sodaksi.
 
Tämän keskellä alkaa tapahtua todella kummallsia asioita. Pitkin ja poikin maata alkaa putkahdella kauppoja, joissa myydään omituisia esineitä. Kauppojen valikoima ei ole suurensuuri, mutta ne harvat kamat kestävät ikuisesti, kirjaimellisesti. Uusia tuotteita ilmestyy vähitellen, vaikka niiden myymisessä ei ole mitään taloudellista järkeä. Eipä ihme, että tällainen säikäyttää muutaman erittäin vaikutusvaltaisen henkilön hyvin perusteellisesti.

Peter F. Hamilton: The Dreaming Void

Arvosteltu versio: Audible äänikirja, pituus 21 h 52 min, lukija Toby Longworth

Hamiltonin Void-trilogian ensimmäinen osa

Marko Ikäheimo

Kirja on jatko Hamiltonin Commowealth -universumin tarinaan. Pandoras Star ja Judas Unchained -kirjoissa kuvattu prime-sota on tuhatkunta vuotta sitten tapahtunutta muinaishistoriaa. Osa aikaisemmissa kirjoissa tavatuista hahmoista on vielä mukana kuvioissa, enemmän tai vähemmän muuttuneita. Kirjan varsinainen pääongelma on tällä kertaa galaksin keskustassa oleva tyhjä alue. Se ei ole varsinaisesti musta aukko, kuten aikaisemmin luultiin. Aluella on muutaman vuosimiljoonan (tai sinnepäin) välein tapana laajentua ja ahmaista sisäänsä kulloisellakin raja-alueella sijaitsevat tähtijärjestelmät.

 
Ikivanha ja voimakas Raelien sivilisaatio on omistanut koko olemassaolonsa Tyhdyyden salaisuuksien selvittämiselle. Se on rakentanut alueen rajalle tarkkailupisteitä ja puolustusjärjestelmiä, joiden tarkoituksena on estää raja-alueen uusi siirtyminen. Kukaan ei tiedä, onko näistä järjestelmistä tosipaikan tullen mitään hyötyä.
 

Inception (2010)

Marko Ikäheimo

Toimintaa sisältävä elokuva, josta löytyy myös aiheita ajattelutoiminnalle. Matrix yritti tätä, mutta loppujen lopuksi palaset eivät kuitenkaan oikein naksahtaneet paikoilleen. Inception onnistuu tässä huomattavasti paremmin.

Elokuvan juoni perustuu uudelle tavalle harrastaa teollisuusvakoilua. Tarkemmin määrittelemättömän taikateknologian avulla nuuskija voi tuoda kohteen omaan uneensa ja houkutella tämän paljastamaan itse omat salaisuutensa. Pois päästäkseen varsinaisen uneksujan on herättävä, mikä ensimmäisen tason unessa on vielä melko yksinkertaista. Varsinaisesti ongelmalliseksi touhu menee, kun unia aletaan ketjuttamaan sisäkkäin, ja uneksujien herääminen pitäisi saada synkronoitua. Ihmisen alitajunta ei ole myöskään turvallisin mahdollinen paikka lähteä seikkailemaan.

Heikki Lehikoinen: Katkera manalan kannu. Kuoleman kulttuurihistoria Suomessa

Teos 2011, 358 s.

Hannu Väisänen

Kuolema on voinut tulla montaa kautta. Syynä on voinut olla rutto, isorokko, hinkuyskä, ripuli, influenssa tai muu tauti, lasten huono hoito, nälkä, sota, säikähdys, vainajan loukkaaminen, synnin tekeminen.

Kuoleman kanssa ovat olleet tekemisissä lääkärit ja välskärit, papit ja pyövelit.

Lisäksi teoksessa kuvataan: Viimeinen matka maan päällä. Peijaiset. Esihistorialliset haudat. Kristillinen hautaus. Vainajien muistamiset ja ilmestymiset. Kummitukset kirkonväki ja ihtiriekot. Kerrotaan, miten vainajia estettiin tulemasta takaisin ynnä kuvataan kuolema ja hautaus nykyaikana.

Jos kauhutarinoiden lukeminen alkaa kyllästyttää, tämä on hyvä kirja siirtyä faktan puolelle.

Star Wars: Heir to the Empire (Thrawn-trilogian kirja 1)

Arvosteltu versio: Audible äänikirja, 20-vuotis juhlajulkaisu, lukija Marc Thompson

Marko Ikäheimo

Alkuperäisen Tähtien sota -elokuvan huiman menestyksen jälkeen samaan universumiin pykättiin tietysti läjä kirjojakin. Yksi varhaisimmista ja vieläkin laadukkaimmista oli Alan Dean Fosterin Splinter of the Minds Eye (julkaistu Suomessa nimellä Mustan lordin paluu). Kirjan tapahtumat eivät ihan natsaa elokuvatrilogian kahden myöhemmän osan kanssa. Kirjallisena teoksena se kuitenkin peittoaa 90% Star Wars -aihesesta pupasta.

Toinen Star Wars fandomin keskuudessa suuren suosion saavuttanut kirjasarja on Timothy Zahnin Thrawn-trilogia. Sarja sijoittuu viitisen vuotta Jedin paluun tapahtumien jälkeen. Uuden tasavallan ja Imperiumin jäänteiden kesken käydään vielä rankkoja taisteluja. Sotaonni alkaa kuitenkin vääjäämättä kääntyä tasavallan puolelle. Galaksiin laitamilla kuuluu kuitenkin kummia. Siellä Imperiumin joukot pistävät vielä kovasti kampoihin ja jopa kykenevät järjestämään tasavaltalaisille ajoittain hyvinkin ikäviä yllätyksiä. Huhut kertovat tämän menestyksen johtuvan aikaisemmin tuntemattoman suuramiraalin strategisesta nerokkuudesta.

Starship Troopersista uusi versio

Marko Ikäheimo

Alkuperäinen Paul Verhoevenin Starship Troopers vuodelta 1997 on yksi minun guilty pleasure-elokuvistani. Leffa tuli aikoinaan arvosteltua myös vanhassa Kalaksikukossa. Eihän se kovin syvällinen katsomiskokemus ole, mutta aivot narikkaan -tarpeeseen se on melko täydellinen tuotos. Tietysti sieltä pienellä kaivelulla löytyy myös totalitarisimin vastaista sanomaakin, mutta se ei kuitenkaan pääse turhia menoa haittaamaan.

Nyt sitten Hollywood on päättänyt tehdä Starship Troopersille rebootin Star Trekin tyyliin. Pikkaisen tuo tuli nyt äkkiä, mutta se ei vielä minua pahemmin hermostuttanut. Verenpaine alkoi varsinaisesti nousemaan siinä vaiheessa, kun ohjaajan mukaan tulevassa tuotoksessa on alkuperäistä vähemmän väkivaltaa. Ilmeisesti nykyään suurtuotantoja on vaikea saada myytyä, elleivät ne ole sallittuja mahdollisimman suurelle katsojakunnalle. Mutta kun koko hela hoidon tarkoituksena on kertoa päähenkilöiden saamasta myllytyksestä sodan kurimuksessa! Ja sodassa tuppaa tulemaan pipiä, ei siitä mihinkään pääse.

Marko Lemberg: Päätön ritari. Kauhutarinoita keskiajalta

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2012, 328 s

Hannu Väisänen

Paremmin kuin Kauhutarinoita keskiajalta teoksen alaotsikoksi sopisi Kummitusjuttuja ja pyhimyslegendoja keskiajalta, sillä ainakaan nykylukijassa tarinat eivät herätä kauhunväristyksiä.

Kaikkiin tarinoihin Marko Lemberg on kirjoittanut johdannot, jotka ovat joskus pidempiä kuin itse tarina. Johdannot kannattaa lukea vasta sen jälkeen, kun on lukenut itse tarinan, sillä niissä paljastetaan kertomuksien juonista liikaa, vaikka Lemberg väittää toisin. Sinänsä johdannot ovat tarpeen, jotta kertomukset ymmärtäisi samalla tavalla kuin ne ymmärrettiin keskiajalla.

Samoin loppulause on syytä lukea vasta tarinoitten jälkeen, mutta kirjan esipuheella on turvallista aloittaa.

Kirjan ulkoasu ansaitsee kiitosta siitä, että se on sidottu eikä nidottu eli sen voidaan olettaa kestävän enemmän kuin yhden lukukerran.