keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Choice of the Cat: The Vampire Earth, Book 2

Arvosteltu versio: Audible äänikirja, pituus 12 h 8 min, lukija Christian Rummel

Marko Ikäheimo


David Valentinen seikkailut vampyyrimäisten kurialaisten hallitsemassa Maassa jatkuvat.

Ura susijoukoissa tyssää esimiehen typerän komennon täyttämättä jättämiseen. Onneksi tarjolla on muitakin lifeweavereiden kouluttamia joukkoja. Valentine liittyy erinäisten vaiheiden jälkeen kissajoukkoihin jotka toimivat syvällä vihollisen linjojen takana vakoojina ja sabotööreinä.

Heti Valentinen ensimmäisissä tehtävissä hän törmää vanhoihin tuttuihin. Takaperoista hakaristiä tunnuskuvamaan käyttävillä kurialaisjoukoilla on jotain isoa konnuutta mielessä. Muutenkin näiden joukkojen toiminnassa on monin omituisia piirteitä.

E.E. Knight pitävä ihailtavan hyvin vauhtia yllä kirjoissaan. Valentine ehtii kyllä moneen paikkaan, mutta sehän on sankarin tehtävä. Piiritystaistelun jäälkeen saatetaankin kohta olla jo laukkaamassa pitkin preeria paimentolaiskaravaanin seassa.

Knight ei pihtaa myöskään mysteeriensä ratkaisuja. Vihollisista ja liittolaisista paljastuu uusia puolia ihan kiitettävää tahtia. Vammpire Earth -sarjan kaksi ensimmäistä osaa saivat minut kohtuullisen tehokkaasti koukutettua. Ei näihin kirjoihin nyt aivan ylitsepääsemätöntä himoa syntynyt. Silti varmaankin jossakin aikataulussa tulee tämäkin sarja hankittua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti