maanantai 7. heinäkuuta 2014

Knights of Sidonia -animesarja Netfixissä

Julkaisija länsimaissa Netflix, tällä hetkellä julkaistu sarjan ensimmäinen kausi (12 jaksoa).

Marko Ikäheimo


Tokio...eikun koko Maapallo on tuhoutunut, vaihteeksi. Gaunoiksi nimettyjen muukalaisten aiheuttamaa tuhoa pakenee laivasto sukupolvialuksia. Näistä aluksista yhden, Sidonian, seikkailuja seurataan sarjassa. Matkansa aikana uusiin Gauna-hirviöihin törmäilevällä Sidonialla on suojanaan ihmisten ohjastamia robottialuksia. Pilottiohjelmaan joutuu myös erikoisista oloista kotoisin nuorukainen, jonka menneisyydestä tuntuu löytyvän useampi kuin yksi salaisuus.

Kuulostaako tutulta? En ole genren erikoisasiantuntija, mutta samantyyppinen perusjuoni on varovaisesti arvioituna vähintäänkin kiljoonassa animesarjassa. Onneksi sarjan laatu ei tällä kertaa olen suorassa suhteessa perusidean omaperäisyyteen.

Knights of Sidonia on Netfilxin alkuperäissarjoja. Käytännössä tämä tarkoittaa siitä, että Netflix on ostanut japanilaisen animesarjan levitysoikeudet länsimaissa. Ja mikäs on ostaessa: sarja petraa enemmän kuin hyvin katsomisnautinnossa sen, minkä idean alkuperäisyydessä menettää. Knights of Sidoniaa katsoessa tulee suorastaan mieleen ne ajat, kun anime hurmasi estottomalla SF-otteella ja täysin häpeämättömäsi omalla kerrontatyylillään.

Animen ja mangan kerrontakonventiot ovat nykyän jo varmaan sisäistyneet täydellisesti länsimäiseen populaarikulttuuriin. Knights of Sidonia ei varmaankaan aiheuta enää samanlaista hämmennystä kuin allekirjoittaneen katsellessä animea nöösinä 80- ja 90-luvuilla. Tämä sarja ei myöskään yritä aktiivisesti tehdä Neon Genesis Evangelionin tapaan katsojaansa hulluksi tai vähintäänkin syöstä tätä toivottomuuden synkeään kuiluun. Pientä kärsivällisyyttä edellytetään kuitenkin päähenkilöiden ja tapahtumien taustojen avautuessa pikku hiljaa sarjan edetessä.

Sarjan englanninkielinen dubbaus vaikuttaa hyvätasoiselta. Netflix antaa mahdollisuuden myös japaninkieliseen puheeseen tekstitettynä, mikä kummasti miellyttää vanhan animefriikin korvaa, vaikka kieltä en juuri osaakaan.

Jos Netflix-tilaus sattuu löytymään plakkarista ja anime kiinnostaa, suosittelen katsastamaan Knights of Sidonian. Yhä vieläkin japanilaiset ovat aivan omassa luokassaan, kun pitää luoda hyperenergisiä avaruustaisteluja.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti