sunnuntai 28. syyskuuta 2014

The Amazing Spider-Man 2 -peli iPadille

Marko Ikäheimo



Olin näköjään melko innoissani iPadille julkaistusta  The Amazing Spider-Man -elokuvan oheistuotepelistä. Nyt sitten elokuvan jatko-osan tiimoilta ilmoile on pykätty uusi iPad-peli. Vieläkö Hämyhäiskän viehätysvoima toimii?

Ei tuota ongelmia, vaikka
konnilla on tällä kertaa
vähän enemmän kättäpidempää
The Amazing Spiderman 2 muistuttaa päällisin puolin  edeltäjäänsä melko tavalla. Tälläkin kertaa heilahdellaan ympäri Manhattania tehtäviä etsimässä. Rutiinitehtävät ovat ehkä hieman vaihtelevampia: tällä kertaa saattaa konnienkurmotuksen jälkeen seuraavana tehtävänä olla nimikirjoituksen antaminen innokkaalle fanille. Tehtävien keskinäisiä painotuksia on myös viilattu, ja superhauskoja hyperkineettisiä tappeluja konnien kanssa on suhteessa huomattavasti enemmän.

Pelin grafiikka on ehkä petraantunut jonkin verran. Äkkiseltään katsottuna Manhattanilla näyttäisi olevan nyt muitakin autoja kuin takseja. Kontrollijärjestelmään on lisätty mahdollisuus kääntää kameraa toisen käden hipaisulla. Alussa tämä tuotti aivan mahdottoman määrän sählinkiä, mutta kontrolleihin tottuu melko nopeasti. Ensimmäistä peliä vaivannut nyhjääminen kunnon korkeuksiin pääsemiseksi on nyt vaihtunut yläilmoihin singahtamiseen muutamalla oikein ajoitetulla heilahduksella.

Pelistä löytyy pari melko huvittavaa kömmähdystä. Pelin lomassa sankarimme heittelee satunnaisin väliajoin muutamia vakiolausahduksia. Muutamaan otteeseen Hämis on sairaskohtauksen saanutta sairaalaan kuskatessaan ohimennen kommentoinut, että täytyypä taas pukukin pestä, kun tämä supersankaritouhu on niin likaista puuhaa. Nyt Peter Parker, vähän käytöstapoja!

Toinen hupaisa tilanne syntyy, kun ilmiselvä naishahmo kiittää pelastamisestaan miehen äänellä. No, New York on iso kaupunki, johon mahtuu monenlaista.

The Amazing Spider-Man 2 korjaa edeltäjänsä suurimmat ongelmat, paitsi sitä yhtä. Suurin syy tämän kuun harvahkoihin blogimerkintöihin on se, että oli ihan pakko suorittaa vielä yksi tehtävä. On se asfalttiviidakon kanjoneissa seitin varassa heilahtelu vain niin käsittämättömän hauskaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti