sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Alan Dean Foster: Star Wars - The Force Awakens (romaaniversio)

Arvosteltu versio: Audible äänikirja, pituus 10 h 21 min, lukija Marc Thompson

Marko Ikäheimo


Hetken aikaa ajattelin kirjoittaa arvostelun viimeisimmästä Star Wars -elokuvasta. Se taitaa kuitenkin olla jo aika turhaa, sillä jokainen kiinnostunut on leffan ehtinyt varmaan jo nähdä. Sen sijaan ehkä ihan kaikki eivät ole tutustuneet elokuvan romaaniversioon.

En ole yleensä kovin innokas harrastamaan näitä elokuvaromaaneja. Tällä kertaa kuitenkin pari asiaa herätti mielenkiintoni. Ensinnäkin elokuva vain oli niin huikean hyvä, että oli suorastaan pakko saada edes jotakin lisämateriaalia. Tämän lisäksi kirjoittaja oli itse Alan Dean Foster, jonka käsialaa oli ensimmäinen itsenäinen Star Wars -kirja Splinter of the Mind's Eye vuodelta 1978 (suom. Mustan lordin paluu, WSOY 1978). Muistan aikoinani pitäneeni siitä kovastikin, kun lainasin sen kotikuntani kirjastosta. Pakko sanoa, että nyt vuosia myöhemmin (kun luin sen e-kirjana), juoni vaikutti hieman kökköiseltä.

Näiden kahden kirjan välissä kuluneet vuodet...vuosikymmenet(kääk) ovat ainakin saaneet Fosterin luomaan uudempaan romaaniinsa paljon paremmin kasassa pysyvän juonen. Muutamat yksityiskohdat ovat hieman eri tavalla kuin elokuvassa. Ilmeisesti Foster on käyttänyt lähdemateriaalinaan alkuperäistä käsikirjoitusta, johon oli romaanin kirjoittamisen jälkeen tehty muutoksia. Erot eivät ole niin merkittäviä, että ne pääsisivät juurikaan haittaamaan. Erityisesti, kun kirjan hyvät puolet enemmän kuin korvaavat pienet kauneusvirheet.

Elokuva jättää joitakin juonenkäänteitä roikkumaan, koska käytettävissä ei ollut yksinkertaisesti riittävästi valkokangasaikaa. Nopeatahtisessa elokuvassa näitä aukkopaikkoja ei oikein ehdi jäädä ihmettelmään. Niihin on kuitenkin mukava saada selitys kirjassa. Jopa yksi tekninenkin yksityiskohta selitetään uskottavasti, vaikka Star Wars ei olekaan koskaan ollut mitenkään erityisen tekniikkasuuntautunut. Foster  lisävalottaa useammassa kohdassa tarinan henkilöiden motiiveja ja taustoja hyvin uskottavalla tavalla.

Marc Thompson tekee huikean suorituksen kirjan lukijana. Hänen luonnekuvansa hahmoista tuntuvat täysin tutuilta ja luontevilta. Jopa Han Solo kuulostaa oikealla tavalla karhealta ja kaikennähneeltä. Eläytymistä auttaa  tärkeimpien kohtauksien taustalla soiva musiikki, joka on ehtaa John Williamsia, suoraan elokuvista. Taustamusiikki on osattu miksata mukaan niin, että se ei laisinkaan haittaa lukijan kuulemista.

Ilmeisesti Disneyn linjanvedon mukaan tämä kirja on on nyt osa uuden Star Wars -universumin virallista jatkumoa. Eikä siinä mitään, kelpaa minulle. On se vain mahtavaa kaikkien näiden vuosien jälkeen olla näin innostunut uudesta Star Wars materiaalista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti